sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kämmekkäät reumalangasta ja Fabelista ohje


Reumalangasta kämmekkäät ja lisäsin hieman Fabelin printtiä piristämään muuten harmaata neulosta. Tein varren kahdella langalla, jotta saan siitä hieman paksumman ja vanhemman ihmisen, jolla on paha reuma on helppo saada niistä pihtiotteella ote sekä pukiessa että riisuessa.

Eli luodaan Fabelilla ja reumalangalla 55 silmukkaa ja tehdään muutama kuvio valepalmikkoa.

käyttämääni valepalmikkoon löydät ohjeen täältä

Jätä tämän jälkeen Fabel pois ja jatka pelkästään reumalangalla. Neuloin 10 krs sileää. jonka jälkeen aloitin intialaisen peukalokiilan. 

Ensimmäisen ja toisen puikon silmukkajako vasemmassa kädessä seuraavasti: 9 ja 18 silmukkaa, 18 silmukkaa jäävät toisen puikon loppuun. Tämän jälkeen lisätään joka kierroksella 9 silmukan jälkeen yksi silmukka, kunnes ensimmäisellä puikolla on 27 silmukkaa (kämmenselän puolella kaikkiaan 28 silmukkaa).

Oikea kämmekäs tehdään vasemman peilikuvaksi.

Kun kaikki tarvittavat silmukat on luotu, neulo vielä 5 krs kaikilla silmukoilla, tämän jälkeen poimi 18 silmukkaa peukaloa varten ja jatka suljettuna 55 silmukalla.


Neulo 15 krs sileää, jonka jälkeen pelkällä reumalangalla pari kertaa palmikkoneule, vaihda langa Fabeliin ja neulo vielä yhden kerran palmikkokuvio.

Peukaloa varten ota käyttöön 18 s ja luo lisäksi 2 s, yhteensä 20 s.
Neulo 20 krs sileää reumalangalla, vaihda Fabeliin ja valepalmikkoa yksi kuvio.

Lisäsin vielä kukat näihin piristykseksi, ohjeen kukkaan löydät täältä

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tonttuilua


Taitaa olla joulu jo mielessä kun tälläisenkin väkersin.

On  piristävää neuleiden välissä tehdä pieniä virkkaustöitä.




Alkoi päässäni soimaan (sisäinen jukeboxini on arvaamaton): 

Kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee. 
Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.

Lunta se on luvattu tänne Belgiaankin ensi viikolla, joten jokohan vähän etukäteen fiilistelen, vaikken lumesta pidäkään.



lauantai 22. marraskuuta 2014

Mini, mini, minisukka ohje


Olen menossa tupareihin ja kyllähän sitä uuteen kotiin pitää villasukka saada, joten pika pikaa tikuttelemaan. 

Päädyin tekemään minivillasukan avaimenperäksi. 

Luo 16 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle.
Neulo 1 o, 1 n joustinta 10 krs.
Kantalappuun 8 krs, jonka jälkeen kantapää normaalisti.
Itse jätin keskelle näissä 2 silmukkaa, luulen että olisi parempi jättää 4 s.
Poimi 5 s kantalapun sivusta ja tee kiilakavennukset 2 krt joka toinen kerros.
Neulo sukka haluamaasi pituuteen ja tee kärkikavennukset joka kerroksella (2 kertaa).
Päättele.

Neuloin sukan Austermann Stepistä 2 mm:n sormipuikoilla.


Vielä kuva pienestä suloisuudesta tulitikkurasian vieressä.

Koiran neule Dropsin ohjeella


Jälleen tein koiralle neuleen Dropsin ohjeella. Tällä kertaa kokoa S. Monni sai kunnian olla mallina, kissan ilme kertoo kyllä kaiken tästä kyseenalaisesta kunniasta.

Lankana käytin tuttua ja turvallista Novitan 7 veljestä, ainoa ero ohjeeseen on että neuloin neuleen kokonaan 3,5 mm:n puikoilla. Mielestäni näin tuli parempi.

Ohje neuleeseen löytyy täältä.


Valmiin neuleen mitat: kaulanympärys 30 cm, rinnanympärys 40 cm, selän pituus 35 cm.

Tämä lähtee lämmittämään koiraa Ruotsin lumituiskuihin ja ehkä saamme vielä kuvia onnellisesta asiakkaastakin. Niitä odotellessa jatkan toisilla projekteilla.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Kämmekkäät valepalmikolla


Jälleen yhdet kämmekkäät valepalmikolla, tällä kertaa lyhyenä.

Lankana Novitan Nalle grafiitinharmaa.



Ohjetta näihin löytyy seuraavasta linkistä

http://www.ullaneule.net/0306/ohjeet_rinsessa.html

Huomasin muuten, että ovat kauniit nurjaltakin puolelta.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sikamainen juttu


Minua pyydettiin tekemään muutama sikasukka ja minähän tein työtä käskettyä.

Inspiraation näihin sain Facebookin ryhmästä Voihan villasukka. 

Sukan pohjana on ihan tavallistakin tavallisempi perussukka, ohje löytyy seuraavasta linkistä.


Viimeistelyä varten virkataan possulle saparo ja pää.

En ole mikään mestari selittämään virkkausohjeita, mutta yritän parhaani. Toivottavasti kuvat selventävät ohjeitani.

Virkkaa 9 ketjusilmukkaa ja neljänteen silmukkaan kolme pylvästä.


Tämän jälkeen virkataan jokaiseen silmukkaan kolme pylvästä ja kierre syntyy kuin itsestään.


Possun päätä varten virkkaa viisi ketjusilmukkaa ja yhdistä ne ympyräksi piilosilmukalla.
Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa = yksi pylväs ja tämän lisäksi 9 pylvästä ympyrään -> yhteensä 10 pylvästä. Sulje piilosilmukalla.


Tämän jäkeen virkataan jokaisen pylvään sisempään silmukkaan pylväs. 10 pylvästä kaikkiaan ja suljetaan jälleen piilosilmukalla.


Näin muodostuu ikään kuin pienen pieni kuppi -> sian kärsä.


Kun kärsä on saatu valmiiksi aletaan virkkaamaan sian päätä. Jälleen uloimmista silmukan osista virkaten virkataan ympyrää. Ensimmäinen pylväs kaksi ketjusilmukkaa, toiseen silmukkaan virkataan kaksi pylvästä, seuraavaan yksi ja jälleen seuraavaan kaksi. Jatketaan näin koko kerros ja suljetaan piilosilmukalla.


Toinen kerros virkataan samoin kuin ensimmäinenkin, eli kaksi ketjusilmukkaa (ensimmäinen pylväs), seuraavaan silmukkaan kaksi pylvästä ja jatketaan koko kerros virkaten joka toiseen silmukkaan yksi ja joka toiseen kaksi pylvästä.
Suljetaan jälleen piilosilmukalla.


Älä katkaise lankaa vaan jatka saman tien toinen korva. Virkataan kaksi ketjusilmukkaa (ensimäinen pylväs) ja tämän lisäksi vielä 3 pylvästä. Eli korvan ensimmäisessä kerroksessa on neljä pylvästä. Käännetään työ, virkataan kaksi ketjusilmukkaa ja tämän lisäksi vielä viisi pylvästä.


Käännetään työ ja virkataan 2 ketjusilmukkaa (ensimmäinen pylväs), tämän jälkeen virkataan neljä pylvästä niin että pylvään viimeinen silmukka jää puikolle. Katso kuva alla.


Lopuksi vedetään lanka kaikkien silmukoiden läpi ja kiristetään. Päättele lanka.


Jätä neljä silmukkaa väliin ja tee toinen korva samoin.


Vielä possun pään viimeistely mustalla langalla kuvan mukaisesti ja possun osat voidaan ommella sukkaan kiinni.


Näistä tuli sikamaisen kivoja.


Mulla alkoi nyt loma, joten lisää päivityksiä luvassa hyvinkin nopeasti.


maanantai 3. marraskuuta 2014

Saako olla salmiakkia

Tuli tehtyä salmiakkisukkia.



Näiden sukkien idea kumpuaa Facebookin Voihan villasukka ryhmästä. Näin siellä kuvan samanlaisista ja pitihän sitä alkaa tikuttelemaan.

Ohje on silmukkamäärineen kaikkineen Novitan perussukkaohje Nalle langasta. 


Joustinta tein 15 krs, jonka jälkeen aloitin kuvion. Kuvio on äärimmäisen helppo ja kopsattavissa kuvista.

Ensimmäinen kerros neulotaan 3 mustaa 1 valkoinen, jatka koko kerros näin.
Toinen kerros 1 valkoinen, 1 musta, "3 valkoista, 1 musta" jatka "-" kerros loppuun.
Kolmas kerros kokonaan valkoisella.
Neljäs kerros samoin kuin toinen kerros.
Viides kerros samoin kuin ensimmäinen kerros.
Kuudes kerros kokonaan mustalla.

Ja näin jatketaan. Punainen raita haluttuun kohtaan, raidan leveys on  5 kerrosta.



Kantapään tein vahvistettuna ja kärjet sädekavennuksella.





Nämä salmiakit eivät lihota!