Tuli tehtyä salmiakkisukkia.
Näiden sukkien idea kumpuaa Facebookin Voihan villasukka ryhmästä. Näin siellä kuvan samanlaisista ja pitihän sitä alkaa tikuttelemaan.
Ohje on silmukkamäärineen kaikkineen Novitan perussukkaohje Nalle langasta.
Joustinta tein 15 krs, jonka jälkeen aloitin kuvion. Kuvio on äärimmäisen helppo ja kopsattavissa kuvista.
Ensimmäinen kerros neulotaan 3 mustaa 1 valkoinen, jatka koko kerros näin.
Toinen kerros 1 valkoinen, 1 musta, "3 valkoista, 1 musta" jatka "-" kerros loppuun.
Kolmas kerros kokonaan valkoisella.
Neljäs kerros samoin kuin toinen kerros.
Viides kerros samoin kuin ensimmäinen kerros.
Kuudes kerros kokonaan mustalla.
Ja näin jatketaan. Punainen raita haluttuun kohtaan, raidan leveys on 5 kerrosta.
Kantapään tein vahvistettuna ja kärjet sädekavennuksella.
Nämä salmiakit eivät lihota!
Namnam! Tämän kaltaiset sukat saavat aina hyvälle mielelle :)
VastaaPoistaHei! Montako silmukkaa sulla on noissa? Ajattelin tehdä tytönpojalle 8v., salmiakin ystävälle, tällaiset, mutta 7-veljestä langasta.
VastaaPoistaOvat kokoa 38 - 39 ja lankana Nalle eli 56 silmukkaa, 14 puikolla. Kuvio on neljällä jaollinen.
VastaaPoistaHei! Sukat olen alkanu tekemään ja ensimmäisen varsi jo aika pitkällä.Laitoin 12s/puikko ja tuota punaista raitaa tein vain 4krsta. Nyt uus kysymys :D, poimitko kantalapusta vain sen silmukkamäärän mitä on puikoilla ja jos enemmän niin miten se kavennus, että kuvio säilyy samana?
VastaaPoistaPoimin silmukat kantalapusta normaalisti, ja samalla kuviota jatkaen. Lasken kuvion kantapään keskeltä, jotta kavennusten jälkeen kulkee niin kuin ennen kantapään aloitusta. Toivottavasti tästä oli sinulle apua :)
VastaaPoistaHei :) sukat olen saanu valmiiksi jo ajat sitten ja poika tykkäs kovasti. Sen verran muutin, että kantapään jälkeen tein ihan mustalla ja terän n.puoleenväliin tein kaksi salmiakkikuviota. Kiitos sulle :)
VastaaPoistaIloista kuulla, että ohjeestani oli apua :) Sukista tuli varmasti upeat!
VastaaPoistaKivaa! Näistähän tuli heinommat kuin minun salmiakki- sukat! Onnekis olkoon!
VastaaPoistaHelena H (voihan villasukka- ryhmästa)
Montako silmukkaa misten sukkaan, jos lankana on 7 veljestä? Helppo malli ja vei ihan mennessään :)
VastaaPoistaKuvio on neljällä jaollinen, laittaisin miesten sukkaan 13 silmukkaa per puikko eli 52 silmukkaa kaikkiaan.
Poista