tiistai 31. maaliskuuta 2015

Virkattu pikkupöllö ohje


Näitä pikkupöllöjä on vilahdellut blogin Facebook sivuilla jo enemmänkin ja näihin löytyy hyvä englannin kielinen ohje mutta ajattelin iloksenne tehdä ohjeen suomeksi.

Aloita virkkaamalla neljä ketjusilmukkaa ja yhdistä ympyräksi piilosilmukalla.


Virkkaa kolme ketjusilmukkaa (ensimmäinen pylväs), jonka jälkeen 13 pylvästä renkaaseen. Kaikkiaan 14 pylvästä. Yhdistä piilosilmukalla ja katkaise lanka.


Ota uusi väri, nyt virkataan pylväiden väleihin kaksi pylvästä kuhunkin. Aloitan uuden kierroksen ennen piilosilmukkaa, näin saan sen "sidottua". 


Virkkaa kolme ketjusilmukkaa (ensimmäinen pylväs) ja yksi pylväs ensimmäiseen pylväiden väliin. Tämän jälkeen kaksi pylvästä aina pylväiden väliin koko loppukierros, yhteensä 28 pylvästä. Yhdistä piilosilmukalla ja katkaise lanka. 



Aloita seuraava kierros samalla tavalla kuin edellinen juuri ennen piilosilmukkaa. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja kaksi pylvästä pylväsparin väliin. Tämän jälkeen virkkaa kolme pylvästä aina pylväsparin väliin, yhteensä 42 pylvästä. Sulje piilosilmukalla ja katkaise lanka. 


Otetaan jälleen uusi väri. Aloita samasta kohdasta kuin aikaisemmillakin kerroksilla.

Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa (vastaa puolipylvästä),

1 pylväs seuraavaan silmukkaan x 2


2 pylvästä seuraaviin silmukoihin, 


2 pylvästä seuraavaan silmukkaan,


1 pylväs seuraavan silmukkaan x 2, 


2 pylvästä seuraavaan,


 puolipylväs ja jatka loppukierros kiinteillä silmukoilla. Sulje piilosilmukalla.


Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa (puolipylväs)      



 seuraavan silmukkaan 2 pylvästä,


seuraavaan yksi pylväs,


seuraavaan yksi puolipylväs,


 kolmeen seuraavaan silmukkaan kiinteä,


seuraavaan puolipylväs,


seuraavaan pylväs,

seuraavaan kaksi pylvästä,


seuraavaan puolipylväs ja lopetetaan piilosilmukalla. Jätä nyt hieman enemmän lankaa ennen katkaisua, tarvitset sitä palojen yhdistämiseen. 

Ensimmäinen pala on nyt valmis. Tee vielä toinen samalla tavalla.

Pöllön silmät ja viimeistely

Tee langasta rinkula


Virkkaa kolme ketjusilmukkaa (ensimmäinen pylväs)


Virkkaa rinkulaan vielä 11 pylvästä


Kiristä rinkulan lanka ja päätä kerros piilosilmukalla.


Lisää helmi silmäksi.



silmät ommellaan kiinni pöllön toiseen osaan ja tehdään myös nokka pistoin.


Nyt pöllön osat voi yhdistää ommellen. Olen käyttänyt täytteenä langanpätkiä muista töistä, täytteenä voi käyttää myös vanua.

Tee vielä hapsut, ota kahta eriväristä lankaa ja vedä virkkuukoukulla läpi, pujota langat muodostuneen silmukan läpi ja kiristä. Leikkaa sopivan pituisiksi.

Iloista pöllöttelyä ja kysellä voi aina lisäneuvoja. 




torstai 19. maaliskuuta 2015

Arvonta puolivuotispäivän kunniaksi

Blogi täyttää puoli vuotta 4.4. ja senpä kunniaksi järjestän pienet arpajaiset!

Mieletöntä vauhtia on tämä aika mennyt ja mukavaa on ollut, toivottavasti teilläkin ;)
Arvonta suoritetaan puolivuotispäivänä ja onnettareksi yritän saada jonkun karvatassuista. Saatan kyllä joutua tuuraamaan, tuntien nämä killit.
Mutta ilman enempiä turinoita asiaan. 

☆ Yhden arvan saat kommentoimalla tähän.
☆ Kaksi arpaa, kommentoimalla tähän ja liittymällä lukijaksi. Jos olet jo lukijani, saat kaksi  arpaa vain kommentoimalla.
☆ Kolme arpaa, kommentoimalla tähän, olet lukijani ja tykkäät Satumaisia silmukoita -facebook sivustosta.

MUISTATHAN JÄTTÄÄ SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI, tämä helpottaa kummasti yhteydenottoa voiton osuessa kohdallesi. 

Ja mitä voit voittaa? 

Arvon yhden onnellisen voittajan, joka saa valita toisen alla olevista palkinnoista.

Ensimmäinen vaihtoehto
Austermann Step lankaa kaksi kerää, Drops Fabel lankaa neljä kerää, pieni puikko pussi, mikä sisältää 8 mm bambuvirkkuukoukun, 3.5 mm bambusukkapuikot ja 5 mm 80 cm bambupyöröpuikot.

Toinen vaihtoehto
Neulon sinulle villasukat toiveiden mukaisesti, tietenkin taitojeni rajoissa. Vinkki, rakastan haasteita ;)


Pienenä bonuksena tämä hieman hömelö pöllö avaimenperä (kuvaa blogin kirjoittajaa) haluaa tulla palkintoon mukaan, valitsit palkinnoista kumman tahansa.


Toivotan hyvää arpaonnea ♡


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Tiskirättejä bambulangasta


Tuli tehtyä useampi tiskirätti Novitan bambulangasta.

 Olen käyttänyt näissä sekä vanhempaa Novitan bambulankaa, 68 % bambua, 32 % puuvillaa ja jonka koostumuksesta sekä työstettävyydestä pidän enemmän, lanka on ikäänkuin punottu.


Että uudempaa Novitan bambulankaa, 50 % bambu-viskoosi, 50 % puuvillaa. Tässä lanka on kierteellä löysähkösti, mikä hankaloittaa työstämistä.


Molemmat langat toimivat hyvin tähän tarkoitukseen, mutta tässäkin vanhemmassa langassa ominaisuudet ovat hieman paremmat. Tarkoitan lopputuotteen imukykyä ja hankaustehoa. 

Tein useamman samalla mallilla, kauniita erilaisia ohjeita ja malleja tiskirätteihin löytyy netistä pilvin pimein, mutta jotenkin ihastuin tähän.



Bambulanka on luonnostaan antibakteerista ja tiskirätit voi pestä koneessa 60 asteessa. Kun virkkaa hieman löysähköä,  tulee liinasta ilmavampi ja nopeasti kuivuva. 


Näitä on mukava väkerrellä vaikkapa työmatkoilla.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Hilde's vinsokk


Tein ystävälle lahjaksi nämä upeasti suunnitellut Hilde's vinsokk. Nämä ovat todelliset viininystävän toivesukat. 

Malli on haastavahko, mutta miellyttävä neuloa kun vauhtiin pääsee.

Lankana käytin Dropsin Fabelia,  mikä on yksi lempilangoistani sen helpon työstämiseen vuoksi. Väreissä valitsin luonnonvalkoisen väri nro 100 ja lilakirjavan väri nro 330. Puikkoina 2.5 mm hiilikuidut.



Ohjeen sai aikaisemmin ostettua täältä , mutta on nyt poistettu myynnistä.

Toivon, että näillä on monta lämmittävää hetkeä saajansa jaloissa ❤