perjantai 30. tammikuuta 2015

Rock pääkallo sukat


Nämä sukat tein jo joulukuussa, mutta jotta yllätys lahjan saajalle pysyi yllätyksenä, kerron näistä täällä vasta nyt.

Sukat on tehty Novitan seitsemän veljestä langasta sekä Regia Fluormanista. Puikkoina oli muistaakseni 3.5 mm:n puikot. Piti oikein miettiä tuota puikko kokoa,  kun näiden tekemisestä on sen verran aikaa.

Sukan olen muokannut maksullisesta  ohjeesta, jonka vuoksi en täällä ohjetta näille kerro.

Lisäkuvia sukista

lauantai 24. tammikuuta 2015

Pääkallot liekeissä sukat


Näiden sukkien tarina alkoi noin vuosi sitten, kun ystäväni pyysi tekemään sukkaset bootseihin niin, että taitto tulee bootsien päälle ja värit piti olla punainen, musta ja harmaa. Sitten tietysti piti olla pääkalloja.

Näillä eväillä aloin suunnittelemaan ja tuloksena oli nämä pääkallot liekeissä sukat.

Mitään uutta ja ihmeellistä näissä ei ole ja kuviot sekä pitsin malli on netistä löydettyjä, osuuteni sukkien syntyyn oli yhdistellä ne sopuisasti yhteen sen jälkeen kun idea päässäni syntyi, millaiset haluan tehdä.


Seuraavaksi hieman kuvia sukkien mielenkiintoisista yksityiskohdista.


Näitä sukkia olen tehnyt kaikkiaan kolmet, mutta vain ne ensimmäiset ovat pääkallojen väritykseltä vaaleanharmaat. Tässä haluan kunnioittaa ystäväni toivetta uniikkituotteesta.
Muiden kahden sukkien kanssa olen käyttänyt pääkalloihin luonnonvalkoista ja muutenkin niistä on tullut aina hieman erilaisia ideaa kuitenkaan unohtamatta.

Lankana käytin Novitan Nallea ja tikuttelin ne vaihtelevasti 3 mm:n ja 3.5 mm:n puikoilla, riippuen teinkö pitsiä vai kuvioneuletta.

 Lukuisien pyyntöjen johdosta olen tehnyt ohjeen näille sukille, ohje löytyy täältä

Tässä vielä kuva ensimmäisistä sukista.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Pitsiliina

Tein välityönä pienen pitsiliinan. Nyt on sen verran isoja projekteja menossa, että tälläinen pieni työ välissä piristi kummasti.

Tämä syntyi yhtenä unettomana yönä kun loukkaamaani polvea särki, enkä saanut nukutuksi.

Ohessa ohje, jonka olen jostain netin syövereistä tallentanut. Lankana käytin Schachenmeyrin Cataniaa ja olen virkannut 3 mm:n koukulla.



Tällä kertaa näin lyhyesti, menen jatkamaan mainitsemiani projekteja. Niistä sitten kerron täällä kunhan valmistuvat. 

torstai 8. tammikuuta 2015

Kaaripitsiä Noro Taiyo Sock Yarnista

Kokeilua jälleen, nyt kaaripitsiä hieman erilaisella ohjeella sekä tutustumista Noron Taiyo Sock Yarniin.


Kaaripitsiä tein tällä kertaa tämän ohjeen mukaan

  Tällä ohjeella tuli mielestäni kauniimpi lopputulos kuin aikaisemmalla ohjeella, mitä kokeilin.

Varteen loin 63 silmukkaa, 18/18/18/9. Mielestäni yhdeksällä jaollinen pitsineule oli helpompi neuloa näin. Viimeisellä kerroksella kavensin 3 silmukkaa pois, jotta sain 15 silmukkaa per puikko. Yhteensä siis 60 silmukkaa kantapäätä aloitettaessa.

Loppu sukka perussukka ohjeella. 
Nämä sukat kokoa 41.


Lankaan en ensikosketuksella rakastunut, se on mielestäni suhteellisen vaikea työstettävä. Lanka tuppaa menemään kierteelle ajoittain aiheuttaen jopa solmusykeröitä ja niitä sai sitten selvitellä aika ajoin.

Yllä olevasta kuvasta näkee langan koostumuksen sekä puikko suosituksen. 

Ihana lanka on sen sijaan valmiissa työssä ihoa vasten. Joten jos hermot kestää neulomisen, lopussa kiitos seisoo.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lankalaihis 2015


Nyt alkaa tällä tytöllä lankalaihis!
Sain laskettua lankani ja huima tulos oli 86 kg 49 g.

Lankalaihiksen säännöt ovat seuraavat:

• ihan itse saa päättää, minkä verran haluaa lankavarastonsa pienenevän vuoden aikana 


• lankaa saa vähentää kaikilla laillisilla keinoilla, siis myös myydä/lahjoittaa jne.

• lankaa saa myös ostaa tai muuten hankkia lisää, tärkeintä on se, että vuoden lopussa lankaa on päättämäsi kilo- tai grammamäärän verran vähemmän 

• oman lankavaraston kokonaismäärää ei tarvitse tietää, riittää, että punnitsee kaiken talouteen tulevan langan ja samoin valmistuvat työt/muuten poistuvat langat. Tai jos ei vaakaa omista, niin voi asettaa tavoitteekseen vaikka "x kerää vähemmän" tai "laatikollinen vähemmän" tai jotain muuta vastaavaa.

• mukaan saa tulla myös kesken vuoden 


Tavoitteeni on laihduttaa lankavarastoani tänä vuonna - 5 kg. Ja voitte seurata tilannetta tämän sivun kautta.

• tammikuu 

▪ neulottu - 625 g
 ▪ ostettu 1857 g  
☆tilanne + 1232 g, lankaa kaikkiaan 87 kg 281 g
 Ei kovin vakuuttavasti alkanut tämä laihis.....

• helmikuu

▪ neulottu - 784 g
▪ myyty - 1950 g
▪ ostettu 3537 g
☆ tilanne + 803 g, lankaa kaikkiaan 88 kg 84 g
Nyt on alettava skarppaamaan....

• maaliskuu

▪ neulottu - 647 g
▪ myyty - 100 g
▪ ostettu 1867 g
☆ tilanne + 1020 g, kaikkiaan 89 kg 104 g
Apua, taidan olla toivoton tapaus näiden lankojen kanssa....

• huhtikuu

•neulottu -554 g  
• ostettu 2850 g 
☆ tilanne + 2296 g, kaikkiaan 91 kg 400 g
 Tavoitteeseen pääsy näyttää jo toivottomalta.....

  • toukokuu

 • neulottu  - 1170 g
• myyty - 150 g  
 • ostettu 1550 g 
 ☆ tilanne + 230 g, kaikkiaan 91 kg 630 g  
Hieman parempi kuukausi, mutta mistä noita lankoja vaan tulee? 

• kesäkuu 

• neulottu - 234 g 
• lahjoitettu - 730 g
 • ostettu  254 g 
☆ tilanne - 710 g, kaikkiaan 90 kg 920 g
 Saanko hihkua riemusta, ensimmäinen kuukausi kun langan määrä on vähentynyt :)

• heinäkuu 

 • neulottu - 843 g 
 • saatu 100 g 
 • ostettu 6250 g
☆ tilanne + 5507 g, kaikkiaan 96 kg 427 g
 Suomiloma oli turmiollinen! 

 • elokuu 

 • neulottu - 479 g  
• ostettu 400 g  
☆ tilanne - 79 g, kaikkiaan  96 kg 384 g
Tämä laihis on kertakaikkiaan  toivotonta :)

 • syyskuu 

 • neulottu 308 g
• myyty 647 g  
• ostettu 2217 g
☆ tilanne  + 1262 g, kaikkiaan   97 kg 646 g
Tämän vuoden lankalaihis on kyllä tuhoon tuomittu,  olen toivoton hamsteri :) 

 • lokakuu

• neulottu  643 g 
• myyty 1639 g
 • ostettu  3764 g
☆ + 1482 g, kaikkiaan 99 kg 128 g
 Olen toivoton lankahamsteri, nyt se on todistettu. Tänä vuonna ei enää toivoakaan päästä tavoitteeseen. Nytpä vain seuraan loppuun asti, kuinka isoksi lankavarastoni kasvaakaan :D

 • marraskuu

• neulottu  742 g
• myyty  1575 g
 • lahjoitettu 100 g
• ostettu 3000 g
☆ + 583 g, kaikkiaan 99 kg 711 g
 Nyt täytyy sanoa, että huh. Vielä ollaan alle sadan kilon :D

  • joulukuu
 
 • neulottu 587 g 
• lahjoitettu  100 g 
• ostettu 1800 g 
☆ + 1113 g, kaikkiaan 100 kg 824 g
Loppupäätelmä tästä laihdutusyrityksestä, on ihan yhtä toivotonta kuin itsensäkin laihduttaminen.... Enää en edes yritä, mutta aion pitää kirjaa jatkossakin langankulutuksesta sekä hankinnoista.














































lauantai 3. tammikuuta 2015

Huovutetut tossut ohje


Innostuin minäkin kokeilemaan huovutettuja tossuja ja kivat niistä tuli, joten saatanpa tehdä tikutella lisääkin.

Kaikenhan mä sovellan itselleni mieluisaksi ja näiden pohjana käytin seuraavaa mainiota ohjetta.


Poiketen ohjeesta jätin varren pois ja tein suoraan samalla langalla kuin koko loppu tossun 1 o, 1 n joustinta 5 krs.
Muuten ohjeen mukaan neuloen 42 krs kantapään jälkeen.

Lankana käytin Turkkilaista KUKA yarns ja hyvin huopuvat ihan ensimmäisessä konepesussa 40 asteessa pikapesuohjelmalla muutaman pyyhkeen kera. En laittanut tossuja sisään mitään.







Puikkoina käytin 7 mm:n sukkapuikkoja ja kyllähän se oli aika hupaisan näköinen, ennen kuin koneeseen meni. Tässä vielä kuva jättikokoisena normaali 38 -39 kokoinen sukka vierellä.