Vihdoinkin rohkaistuin luomaan blogin, mitään en tästä ymmärrä mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi. Alkuun voisin vaikka esittäytyä, olen neuloosiin ja virkkuloosiin hurahtanut viiden kissan kanssa vapaa-aikani viettävä. Ainiin ja asuupa taloudessa yksi mieskin :) Pieni lankavarastoni lähentelee jo 100 kiloa, jos ihan rehellisiä ollaan saattaa mennä ylikin. Yllä kuva lankakaapistani, joka vielä tuossa vaiheessa näytti ihan siistiltä. Nyt sinne on tungettu lisää lankaa kun Suomessa piti hieman hamsteroida.
Tämä onkin hyvä aasinsilta kertoa, että asun Belgiassa, asunut jo 10 vuotta ja hyvät sukkalangat ovat täällä "kiven alla". Akryylilankaa saat kyllä helposti ja useahkosta paikasta, mutta kunnon villasekoitelankojen kanssa pitää tietää paikat mistä hakea.
Esittelenpä vielä rakkaat nelijalkaisetkin:
Turbo, musta kollipoika vuoden ikäinen.
Hän on nimensä mukaisesti melkoinen menijä ja hieman riiviö.
Syltty, pari vuotias kollipoika.
Hän on itse rauhallisuus ja arvonsa tunteva herra.
Monni, pari vuotias kollipoika hänkin.
Hän on varsinainen joka paikan höylä, lempinimensä inspektöör kertonee kaiken. Asunnossa ei tapahdu mitään, mitä tämä kissa ei tietäisi.
Viiru, kolmikuinen pikkumies.
Hän on melkoinen sydäntenmurskaaja, tietää tarkalleen mitä haluaa ja osaa myös vaatia haluamaansa.
Harmi,kymmenen vuotta.
Hän on talon arvonsa tunteva wanha lady.
Eiköhän tämä aloitus riittänyt pelästyttämään mahdollisimman monta pois tästä blogista, jos nyt jaksoit lukea tähänkään asti :) Nyt on aika vaipua neuloosiin, tulossa niin kutsutusta reumalangasta kynsikkäät. Onnistuin netin ihmeellisistä saloista löytämään nettiputiikin Saksanmaalta, josta sain tilattua sitä mustana.
Jatkossa on luvassa lisää neulomuksia, ohjeita niihin, lanka-arvosteluja, puikkoi ja kilkuttimia. Joten kannattaa tulla silloin tällöin kurkkimaan ;) Voisinpa kertoa vaikkapa tuon reumalangan tarinan.....

Ihania nuo teidän nelijalkaiset ;)
VastaaPoistaMinulla myös puikoilla kämmekkäät reumalangasta.
Ihana lankakaappi <3 ja niin järjestyksessä ;)
VastaaPoistaVoi, voi, ei ole enää :)
PoistaMä en kestä, ku toi Viiruliini on niin söpö. <3
VastaaPoista